maanantai 28. helmikuuta 2011

Kuivien hiusten pelastus

Nämä kovat pakkaset eivät ole rankkoja vain iholle vaan myös hiuksille. Omat hiukseni ovat alkaneet välillä vähän hapsottaa, mutta olen onneksi löytänyt siihen ratkaisun. Kérastasen kosteuttava Nutritive -sarja saa hiukseni näyttämään ja tuntumaan terveiltä ja kiiltäviltä. Omat hiukseni ovat kaikenlisäksi hieman luonnontaipuisat, eli luonnostaan kuivemmat kuin suorat hiukset, joten ne myös tarvitsevat enemmän hoitoa. Olen käyttänyt Kérastasen Bain Satin 3 -shampoota, joka on sarjan kosteuttavin shampoo. Nyt hiukseni ovat niin hyvässä kunnossa, että ensi kerralla voin varmaan jo ostaa Bain Satinin 1 tai 2 -shampoon. Hoitoaineena olen käyttänyt Lait Vitalia. Muotoilutuotteet olen valinnut samasta sarjasta Nectar Thermique sopii sekä föönaukseen että suoristusraudan kanssa käytettäväksi. Ja Elixir Ultimea laitan viimeisenä kun hiukset on jo muotoiltu, se tekee hiuksista ihanan sileät ja kiiltävät. Vaikka Kérastasen tuotteet ovat vähän arvokkaampia, ne ovat kuitenkin hintansa arvoisia. koska ovat oikeasti auttaneet kuiviin hiuksiini ja lisäksi tuotteet ovat todella riittoisia. Varsinkin tuota öljymäistä Elixir Ultimea tarvitaan vain pieni pisara, joten pullo kestää varmasti ainakin vuoden. 




torstai 24. helmikuuta 2011

Suomalaista roskaruokaa

Taloussanomien sivuilla oli tänään mielenkiintoinen juttu ruuan laadusta. Jutun otsikko oli "Miksi meille syötetään tälläistä roskaa?". Jutussa kirjoitettiin mm. siitä miten jalostettua ruoka Suomessa on, miten paljon lisäaineita ruuassa on ja siitä mistä ne ruuat oikeasti on tehty.

Kaikki varmasti jo tietävät, että parasta olisi syödä luomutuotteista valmistettua kasvispainotteista kotiruokaa, jossa ei pahemmin olisi lisäaineita. Osa ihmisistä tekeekin näin, osalla ei ole varaa ostaa kalliimpia luomutuotteita ja osaa ei vain kiinnosta. Toinen asia minkä ihmiset nykyään varmasti jo tietävät ovat lihatuotteiden laatu Suomessa, esimerkiksi miten lihakarjaa kohdellaan ja mitä eläimille syötetään. Osa ihmisistä on näiden asioiden vuoksi kasvissyöjiä, osa syö lihaa, mutta miettii aina välillä lihan alkuperää ja laatua ja osaa ei taas vain kiinnosta.

Jutussa verrattiin myös lisäaineiden käyttöä Suomessa ja muissa maissa, esimerkiksi Ruotsissa on havahduttu joidenkin lisäaineiden haitallisiin vaikutuksiin ja niiden käyttöä on vähennetty merkittävästi, mutta Suomessa ei ole. Olen itse asunut muutaman vuoden Norjassa ja muutin takaisin Suomeen pari kuukautta sitten. Aluksi kun muutin Norjaan siellä ei ollut lähes lainkaan kevyt tuotteita, sitten kevyt tuotteita alkoi tulla joihinkin maitotuotteisiin, mutta erona Suomen kevyttuotteisiin oli, että tuotteessa saattoi olla 24 % rasvaa ja se oli merkattu kevyeksi, kun taas Suomessa kevyt tuote tarkoittaa että rasvaa ei ole kuin 0,1%. Kuinkakohan monimutkainen jalostusprosessi on saada jokin tuote niin kevyeksi?


Taloussanomien jutussa luki myös, että ruokamme sisältää samoja lisäaineita mitä esimerkiksi kosmetiikkateollisuudessa käytetään. Olin juuri eilen yhdessä kosmetiikan uutuuskoulutuksessa, jossa puhuttiin nyt trendinä olevassa parabeenittomuudesta. Ihmiset kyselevät todella paljon kosmetiikkatuotteita, jotka olisivat parabeenittomia. Parabeeni on siis synteettinen säilöntäaine, jota käytetään mm. kosmetiikkateollisuudessa, lääketeollisuudessa ja elintarviketeollisuudessa. Parabeenit ovat sallittuja aineita ja niitä on käytetty jo vuosia. Ne kosmetiikkatuotteet, jotka eivät sisällä parabeenejä, sisältävät todennäköisesti muita säilöntäaineita, esimerkiksi luonnonkosmetiikassa voi olla jonkinlaista sitruunahappoa. Mutta ainoa näistä aloista missä parabeeneistä on yllättäen tullut "pahoja" aineita on kosmetiikkateollisuus ja samalla kun ihmiset ostavat parabeenitonta kosmetiikkaa, he kuitenkin syövät niitä ruuassaan. Kosmetiikkateollisuutta on helppo syyttää, koska kosmetiikka on turhamaisuutta ja ruoka välttämätöntä. Toisaalta kuka meistä olisi valmis luopumaan suihkusaippuasta, shampoosta ja deodorantista?


Juttu oli mielestäni niin hyvä, että olisin voinut kopioida sen tähän vaikka kokonaan, mutta laitoin tähän muutaman ainakin itseäni järkyttävän lainauksen. Koko jutun pääsee lukemaan täältä.

"Suomalaista ruoan ostajaa vedätetään mennen tullen. Meille myydään lisäaineilla pumpattua ruokaa, joka on oikeasti ihan muuta kuin mitä sen sanotaan olevan. Lihapullia, jotka ovat kanannahkaa, ja ruokaa, jossa on pyykkipulvereissakin paheksuttuja fosfaatteja, jne. Ruokateollisuuden mukaan syy on meissä itsessämme; saamme sitä mitä haluamme. Miksi me suostumme syömään tällaista roskaa? Lääkäri varoittaa, että laaduton ruoka on haitallista jopa aivoille – erityisesti lapsilla."


"Epämääräisten raaka-aineiden lisäksi päivittäinen ruokamme koostuu erilaisista lisäaineista. Ylen Silminnäkijä -ohjelma paljasti alkuviikosta, että moni elintarvikkeistamme sisältää muun muassa maali-, räjähde-, pesuaine-, ja kosmetiikkateollisuudessa käytettäviä lisäaineita."

"Jopa pyykinpesuaineessa fosfaatittomuutta käytetään myyntivalttina, mutta ruoassamme se saa levätä rauhassa."
"Aspartaami on joutunut pannaan jopa Yhdysvalloissa, mutta meillä sillä makeutetaan virvoitusjuomien lisäksi myös kevyttuotteita."
"Heikkilä mainitsee erityisen haitalliseksi tyypillisen aromivahventeen, natriumglutamaatin. Esimerkiksi Ruotsissa aromivahventeiden ongelmiin on havahduttu ja niiden käyttöä on vähennetty merkittävästi. Suomessa ei."
"Väriaineet puolestaan aiheuttavat erilaisia käytöshäiriöitä ja esimerkiksi lihalle punaisen värin antava nitraatti on aivan turha, suolistosyöpää aiheuttava aine. Esimerkiksi Keski-Euroopassa liha käsitellään eri tavalla kuin täällä. Suomessa lihajalostus on kamalaa."

kuvat täältä ja täältä

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Vaaleanpunaiset kynnet

Tänään taas uusi sävy kynsissä. Laitoin kynnelle ensin Opin Aphrodite's pink nightie -sävyn, mutta halusinkin kynsille vaaleamman sävyn, joten kokeilin päälle Make Up Storen Paris -sävyä. Kynsistä tuli mielestäni tosi kivat hempeän vaaleanpunaiset.


tiistai 22. helmikuuta 2011

Jennifer Anistonin uusi tuoksu

Jennifer Anistonin tuoksu on nyt tullut myyntiin myös Suomessa. Raaka-aineina tuoksussa on muun muassa jasmiini, lilja, myski, ruusuvesi ja santelipuu ja tyyliltään tuoksu on kevyt, sensuelli, kukkainen ja puhdas. Itse olen päässyt töiden puolesta tuoksua jo testailemaan ja  tuoksu oli mielestäni ihan kiva, keveytensä ja raikkautensa puolesta sopii mielestäni hyvin arkikäyttöön.





kuvat täältä täältä ja täältä

Sexy Motherpucker

Soap & Glory -merkkinen huulikiilto Sexy Motherpucker lupaa turvottaa huulia. Huulikiilto saa huulet näyttämään täyteläisiltä ja ainakin tämä  turvottava kiilto saa huulilla aikaan pientä pistelyn tunnetta. En tiedä saako tätä merkkiä Suomesta ollenkaan, itse olen ostanut tämän Norjasta, jossa näitä myydään apteekeissa. Olen kyllä pitänyt tästä kiillosta todella paljon, siinä on myös kaunis vaalea korallin sävy. Muilta Suomessa myytäviltä merkeiltä turvottavia huulikiiltoja löytyy ainakin Diorilta, Bare Mineralsilta ja Lip Venomilta.


maanantai 21. helmikuuta 2011

Meikkipöytä

Minulla on ihana meikkipöytä, jonka on alkuperäisesti omistanut mieheni isän äiti. Eilen sain pöydälleni uudet spotit. Nyt peilin molemmilla puolilla on kaksi spottia. Nyt kelpaa meikkailla!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Garance Doré

Yksi suosikkiblogeistani on ranskalaisen Garance Dorén blogi. Garance Dore on kuvittaja ja blogissakin on hänen piirtämiään hienoja muotikuvia. Piirustusten lisäksi blogissa on Garance Dorén ottamia valokuvia katumuodista. Garance Doré on yhdessä Scott Schumanin kanssa, joka pitää The Sartorialist blogia.






kuvat Garance Dorén blogista, jonne pääset täältä

Lancômen kevätlookki

Lancômen kevätlookissa on pääosassa ihana laventelin sävy. Näitä kevään meikkilookkeja on niin ihana katsella, vaikka ulkona riittää lunta ja pakkastakin on aika reippaasti, niin kyllä se kevät on kuitenkin tulossa ja sen myötä kirkkaat värit ja pastellit. Näistä Lancômen lookin meikeistä, joiden kuvat keräsin tähän, voisin ottaa ihan kaikki, kauniit sävyt kaikissa ja tuo korostusväri viimeisenä on perhosineen  aivan ihana.





kuvat täältä ja täältä

Ihana vartalovoide

Yksi suosikkituotteeni vartalovoiteista on Biothermin Lait Corporel -voide. Se on aika kevyt, mutta kuitenkin kosteuttava, se imeytyy nopeasti ja siinä on mieto, mutta ihana tuoksu. Jokin aika sitten näitä tuli myyntiin pieni erä isommassa koossa ja hankin voiteita kaksi kappaletta, toinen purkki on jo melkein käytetty.

Make Up Storen uusi lehti

Sain eilen käsiini Make Up Storen uusimman lehden. Lehti on jälleen täynnä ihania uusia inspiraatioita meikkiin. Kevätlookki tuo mukanaan kirkkaita sävyjä, geometrisiä muotoja. Esimerkiksi luomiväreissä voi rohkeasti käyttää värejä ja häivyttämisen saa unohtaa ja yrittääkin tehdä mahdollisimman terävät reunat luomiväreille. 






kuvat Make Up Store lehti nro 15 2011

perjantai 18. helmikuuta 2011

Maximekkoja

Selailin vähän nettikauppoja, tutkiakseni millaisia maximekkoja niistä löytyisi. Maximekko on siis hankintalistallani ensi kesäksi. Tälläiset löysin, nämä ovat minusta kaikki ihan kivoja. Topshopin ovat vähän juhlavampia, mutta kuitenkin sellaisia mitä arkenakin voisin kuvitella käyttäväni. H&M:n mekot ovat tyyliltään rennompia, sellaisia mitkä voi vain heittää päälle ja lähteä rannalle. 

Topshop


Topshop


H&M

kuvat topshop.com ja hm.com

torstai 17. helmikuuta 2011

Prinsessakynnet

Opin Princesses rule -lakka on sävyltään ihanan kimaltava vaaleanpunainen. Aluslakkana käytän Opin Nail envyä, joka vahvistaa kynsiä. 

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ensi kesän hankinta

Ensi kesäksi aion hankkia hulmuava helmaisen maksimekon, jota en vielä viime kesänä hankkinut. Viime kesänä etsinnöistä huolimatta, en löytänyt sopivaa mekkoa, mutta tänä kesänä olen päättänyt löytää. Monen suunnittelijan  kesämallistoissa on jälleen näitä ihania mekkoja. Näistä mekkomalleista lähinnä sitä mitä itse haen, olisi ehkä tuo Matthew Williamsonin mekko. 


Emilio Pucci

Matthew Williamson

Salvatore Ferragamo


kuvat style.com

perjantai 11. helmikuuta 2011

Diorin kevään meikkilook

Diorin kevään lookin sävyt ovat pääosin aika hempeitä, vaaleita. Harmaa on nyt ehdottomasti trendikkäin meikkiväri, ainakin Diorilla. Luomivärien sävyt ovat enimmäkseen harmaan eri sävyissä. Lisäksi uutuutena on kaunis harmaa kynsilakka sekä harmaa huulikiilto! Mielenkiintoinen uutuus on myös ripsiväri, joka pyörii. Pyörimissuunnan voi valita sen mukaan laittaako alaripsiä vai yläripsiä. 



kuvat täältä ja täältä

torstai 10. helmikuuta 2011

OPI Flashbulb Fuchsia

Aivan ihanan sävyinen Opin kirkas fuksian punainen lakka. Opin lakat ovat kyllä suosikkilakkojani, koska ne levittyvät todella kauniisti, ne pysyvät kynnellä pitkään ja niistä löytyy laaja sävyvalikoima. Kynsilakkojen lisäksi Opin valikoimista löytyy kaikenlaisia ihania tuotteita myös kynsien ja käsien hoitoon. Yksi suosikkini on Opin jasminin tuoksuinen käsivoide, joka tuoksuu aivan ihanalle ja tuoksu myös säilyy iholla yllättävän pitkään.

Haute Couturea

Elie Saabin couture näytöksen mekot ovat aivan mielettömän upeita. Tässä yksi suosikkini, nuo kukkasomisteet ovat niin kauniita.



kuvat style.com

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Issey Miyaken uusi tuoksu

Japanilaiselta Issey Miyakelta on juuri lanseerattu uusi tuoksu Florale. Tuoksu on nuorekas, moderni, puhdas, hienostunut ja saatu aidoista kukan terälehdistä. Tuoksussa on käytetty mm. mandariiia, ruusun terälehtiä, liljaa ja koivua. Minä itse ihastuin tähän tuoksuun se on ihanan kevyt ja raikas, mutta kuitenkin naisellinen. Todella ihana kevät tuoksu!



kuva täältä

Värikäs kevätmeikki

Diorin catwalk -meikki tämän kevään ja kesän näytöksessä oli todella värikäs. Luomivärien sävyt ovat voimakkaita, puhtaita ja kirkkaita  ja reippaasti levitetty yhtä sävyä koko liikkuvalle luomelle ja sen yli. Silmämeikki viimeistellään paksulla tumalla rajauksella ja ripsivärillä. Huuliin on käytetty raikkaita punaisia sävyjä. Kolmannen kuvan meikissä käytetyt värit ovat ihanat: mintunvihreä luomiväri, hennon punaiset huulet ja oranssi kynsilakka. Tässä on vähän vaihtelua ja uutta inspiraatiota kevään ja kesän meikkiin! 





kuvat style.com

Uusi silmänympärysvoide

Diorin Hydra life -silmänympärysvoide tuntuu ihanalta. Koostumus on mukavan kevyt ja voide imeytyy nopeasti ihoon ja silmänympäysiho tuntuu kosteutetulta. Hydra life -sarja on hyvin kosteuttava ja lisäksi sarjan tuotteissa on myös anti-age -ominaisuus. Silmänympysvoide lupaa tehdä ihon kosteutetummaksi, pehmeämmäksi, se lupaa myös vähentää turvotusta ja tummia silmänalusia. Voide toimii myös stressiä ja väsymystä vastaan ja häivyttää vanhemisen merkkejä. Lupaavalta kuulostaa! :)



Violetit luomet ja kissarajaus

Violetti on yksi lempisävyistäni omilla luomillani. Yleensä tykkään käyttää vähän murrettuja sävyjä omassa silmämeikissäni. Tässä meikissä olen käyttänyt violettia, jonka sävyä olen pehmentänyt harmaalla luomivärillä. 




Meikissä käytetyt luomivärit:
MUS muffin
Balm Shady Lady luscious lani ja curvy cami
Glo Minerals gloSmoky eye kit